Ain't nobody got time for that

Aikaisemmin puhuin ihmisten tekemistä tekosyistä olla tekemättä mitään. Kiire on yksi tekosyy myöhästymiseen. Onko se kiirettä, välinpitämättömyyttä vai jaksamattomuutta hoitaa asioita ajoissa ja olla myöhästymättä?

On helppoa sanoa myöhässä ollessaan "sori tuli vähän kiire" ja keksiä olemattomia menoja, vaikkei yksinkertaisesti vaan jaksanut nousta sängynpohjalta ajoissa olleessaan niin "masentunut". Ihmiset hei, älkää viitsikö. Sovitut asiat tulee hoitaa, se on kohtelias tapa. Herätkää vähän aikaisemmin ja nauttikaa se aamukahvi kaikessa rauhassa.

Ihmisellä tuntuu olevan myös kiire varttua. Nykyään lapsuus ja nuoruus ovat aivan liian yliarvostettuja, aikuiseksi tavoitellaan jo tarhaiässä. On se hyvä kasvaa henkisesti, mutta kaikilla on kiire. Barbit jätetään kuusivuotiaana ja meikkaamaan aletaan kymmenen vanhana. Neitsyys on kerettävä poistaa ennen kahtatoista ikävuotta ja silloin on pitänyt jo kaiken kokea. Aikuisuus on kaikilla edessä mutta miksei annettaisi lapsien olla lapsia? Aikuisuuteen keskitytään liikaa ja siihen painostetaan.

Monet valittavat kun on se lapsuus ja nuoruus jäänyt elämättä, kun paksuksi pamahdetaan kuudentoista vanhana. Seurustelusuhteissakin kiirehditään, mennään heti kihloihin, muutetaan yhteen, otetaan asuntolaina tai pyöräytetään muutama kakara yhden illan suhteiden seurauksena. Kaikki kostautuu siinä kolmenkympin paikkeilla, kun kotileikit eivät olekaan niin kivoja kun oltiin odotettu. Töiden jälkeen kotona odottaa muutama äpärä kakara ja nalkuttava emäntä ja tietysti vino pino laskuja.

Minkätakia nykypäivänä pitäisi varttua niin nopeasti? Itse parinkympin paikkeilla, ja mielelläni olisin vielä nuori kapinallinen, mutta ei minun anneta olla. Pitäisi ottaa vastuuta jo kaikesta ja rakentaa omaa elämää. En halua vielä. Haluan korvata ne puuttuvat nuoruusvuodet jotka laitoskierre minulta vei. Jouduin pakon edestä kasvamaan henkisesti liian nopeasti.

Elämä vie usein erikoisille teille, ei niitä voi ennustaa. Haaveita saa olla, mutta kiire pilaa nekin. Ottakaa ihmiset rauhassa ja miettikää mitä haluatte. Löytäkää pieniä onnellisia hetkiä elämästä ja piräkää ne tärkeinä. Tähdätkää pikkuhiljaa tavoitteisiinne, vaikka niiden laskupinojen takaa. Nauttikaa kun vielä voitte. Eläkää.

Ei tässä ole vielä kiire mihinkään.

Ennen oli kaikki paremmin.

Nykyihminen on laiska. Nykyihminen saa olla laiska. Ihminen asettaa itselleen ongelmia, esteitä ja tekosyitä. Miksi? "Ennenvanhaan" ei tunnettu käsitteitä masennus, ulkonäköpaineet jne.. Oliko silloin kaikki paremmin?

Isovanhemmat usein kritisoivat, miksen käy koulussa tai töissä, "sinunikäisenä olin työskennellyt jo monen monta vuotta". Mitä siihen pitäisi sanoa? Minulla on masennus, en jaksa nousta aamulla sängystä tai... Vastaus tulee kuin apteekin hyllyltä "kun minä olin nuori, meillä ei tunnettu mitään masennusta vaan kaikki tekivät töitä.

Ihmiskunta on kasvattanut meitä ajansaatossa laiskoiksi sossunpummeiksi. Ihmiset tekevät itselleen ongelmia, eikä kukaan väitä edes vastaan. On yleistä vedota masennukseen, helppoa tuudittautua tähän tyhjyyden tilaan, jossa mikään ei tunnu miltään. Jos ihminen nyhjöttää neljän seinän sisällä, tulee pakostakin tyhjyyden tunnetta, turhautuneisuutta, syömishäiriöitä. Ihminen on tarkoitettu olemaan liikkeessä, mielenterveys kärsii kellä vaan erokoitumisesta ja syrjäytymisestä, vaikkei se olisi tahallista.

Ihminen luo itselleen tarpeita ongelmien "helpottamiseksi". huumeet, viina ja muut riippuvuudet "helpottavat" masennusta hetkeksi. Tietokone ja muu media helpottavat arkipäiväisiä asioita, kuten sosiaalista kanssakäymistä ja kaupassa käyntiä. Se menee jossain vaiheessa todennäköisesti siihen pisteeseen ettei tarvitse enää tavata ketään koska on tietokone tai puhelin. Liikuntaa ei saada koska on auto.

Ihminen haluaa päästä helpoimman kautta tavoitteeseen jonka on asettanut itselleen. Johtuuko se sitten siitä, että ihminen on niin älykäs että on keksinyt keinoja helpottaakseen elämäänsä? Liikaakin.

Kirjoitan tätä nyt ennen kouluun lähtöä, koska olen laiska enkä jaksanut edes lukea, vetoan masennukseen. Voin keksiä muille tuhat ja yksi tarinaa tekosyiksi tehtävien laiminlyöntiin mutten voi huijata itseäni.

Vapaus

Tätäkö se on? Yksinäisyyttä, tylsyyttä. Ehkä en osaa vielä nauttia. Ensimmäinen aamu oli juuri sellainen kun kuvittelin; aamuauringon lämpöinen herätys. Mutta sitten totuus iski taas vasten kasvoja. Olen yksin. Ainoa asia jota olen aina pelännyt. Yksinäisyys. Joudunko tekemään epätoivosia valintoja hetkellisen hyvänolon tunteen saamiseksi. Olen päättänyt etten alene siihen enää. Miten löytää uusi? Sen ei pitäisi olla päällimmäinen kysymys mutta se on. En voi ajatella muuta.
Yksin taas.

Pilvilinnat

Nyt on tullut se hetki. Elänkö yksin, vai huonossa suhteessa. Tunteet myllertää, kohta itken taas. Ilman rakkautta, en tiedä jaksanko elää. Seuraavassa hetkessä luon päässäni pilvilinnoja tulevaisuudesta.
Se ihana aurinkoinen kesäaamu, herään yksiössäni ilman kiireitä. Kukaan ei käske minua. Minä käsken vain itseäni. Herään, venyttelen sängynpohjalla pitkään, kissat nukkuvat yhä vieressäni. Voiko olla ihanempaa nähdä kaunis auringonnousu, vihdoin vapaana.
Nousen ylös, rauhassa, minun pitää muistaa että olen vapaa. Ei kiirettä. Avaan ikkunan ja kostea aamunhönkä tulee sisälle. Otan mukavan asennon ikkunalaudalla ja sytytän savukkeen. Mietin, miksi olen heittänyt aikaani hukkaan.
Tämä tuntuu kaukaiselta, mutta pyrin sitä kohden. Haluan olla vapaa.