Tätäkö se on? Yksinäisyyttä, tylsyyttä. Ehkä en osaa vielä nauttia. Ensimmäinen aamu oli juuri sellainen kun kuvittelin; aamuauringon lämpöinen herätys. Mutta sitten totuus iski taas vasten kasvoja. Olen yksin. Ainoa asia jota olen aina pelännyt. Yksinäisyys. Joudunko tekemään epätoivosia valintoja hetkellisen hyvänolon tunteen saamiseksi. Olen päättänyt etten alene siihen enää. Miten löytää uusi? Sen ei pitäisi olla päällimmäinen kysymys mutta se on. En voi ajatella muuta.
Yksin taas.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti